Törmään lähes päivittäin omassa arjessani ja median yhteydessä siihen, että kristillisyydestä puhuttaessa sävy on enemmän tai vähemmän negatiivinen: kristinuskoa pidetään vanhanaikaisena, tylsänä, jäykkänä, kuolleena, jne. En lähde tämän artikkelin yhteydessä selvittämään, mitkä kaikki historialliset tosiasiat ovat johtaneet tähän – niitä on paljon. En myöskään lähde ottamaan kantaa siihen, miten eri kirkkokuntien ja seurakuntien edustajat ovat vaikuttaneet asiaan. Haluan sanoa tämän niin suoraan, kuin voin: Ulkopuoliset, jotka arvostelevat kristinuskoa, ovat osaltaan täysin oikeassa. Ne tavat, joilla kristinuskon edustajat, kirkot ja seurakunnat (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) pitävät nykyään kristinuskoa esillä ovat valitettavan usein tylsiä, jäykkiä, vanhanaikaisia ja kuolleita.
Miten tähän on tultu? Miksi seurakunnat ja kirkkokunnat eivät ole kasvaneet Suomessa vuosikymmeniin? Miksi ihmiset pakenevat ulos seurakunnistamme? Minä en puhu pelkästään luterilaisen kirkon tilanteesta, vaan Suomen kaikista seurakuntaliikkeistä. Miten on mahdollista, että maailman paras sanoma ei ota tulta? Jos olisin myyntimies ja minulla olisi maailman paras tuote ja hinta, ja tästä huolimatta kauppa ei kävisi, pitäisi minun pohtia, missä on vika. Onko se tuotteessa? Onko se hinnassa?
Vika on peilissä. Vika on sinussa ja minussa – meissä, jotka kutsumme itseämme uudestisyntyneiksi kristityiksi. Me olemme Jeesuksen edustajia tässä ajassa. Tämä pakottaa meidät kysymään itseltämme, miten edustan Jeesusta omassa elämässäni? Kuinka paljon olen antanut hänelle sijaa elämässäni? Joskus, kun aika meistä jättää, kohtaamme samat kysymykset itse Pyhän Jumalan edessä. Bob Dylan sanoi tämän laulussaan “Gotta serve somebody” paremmin, kuin itse pystyisin:
“But you’re gonna have to serve somebody, yes indeed
You’re gonna have to serve somebody
Well, it may be the devil or it may be the Lord
But you’re gonna have to serve somebody.”
Voit lukea loppuun Mikon artikkelin Helmikuun HOPE-lehdestä! Täältä voit tilata lehden itsellesi!
